Meillä poltetaan keskimäärin kerran vuodessa savitöitä muinaispolttona, eli avotulella. Tähän on olemassa useita tapoja, ja tässä esittelen yhden tavan, joka soveltuu pienille esineille.
Muinaispolttoja tehtiin jo ennen kun uuni keksittiin. Vanhimmat löytyneet keramiikat ovat vastaavalla tekniikalla poltettuja.
Ensin kannattaa katsoa, onko maastopalovaroituksia voimassa, vahinkojen minimoimiseksi en suosittele tekemään tätä maastopalovaroituksen aikaan.
Polton voi tehdä joko kuopassa tai tasamaalla. Molemmissa toimii. Itse kaivoin vain pienen syvänteen.
Pitää olla maanomistajan lupa, jos tontti on oma, voit tiedustella lupaa itseltäsi.
Savitöiden pitää olla täysin kuivuneita. Tämän pystyy toteamaan ottamalla työn käteensä. Jos työ tuntuu kylmältä kädessä, se on vielä kostea. Jos se tuntuu lämpöiselle, se on kuiva.
Kun aloitat, tuo paikalle jonkun sortin sammutusvälineen, varmuuden vuoksi. Hyviä palonrajaamisvälineitä on metallinen harava, metallinen lapio ja vesi. Haravaa ja lapiota voi myös käyttää puiden lisäämiseen ja siirtelyyn, jos ei itse halua käsiään viedä lähelle. Puita EI saa heittää nuotioon, koska työt voivat hajota.
Alkuvalmisteluiden jälkeen. Alustalle laitoin muutaman tiilen. Ne voi halutessaan jättää pois, mutta jos käytät tiiliä tai kiviä alustana, varaudu siihen että ne voivat haljeta ja rikkoa samalla työsi.
Asetin työt tiilien päälle ja laitoin muutaman puun tiilien väliin, jotta lämpö olisi tasainen joka puolella.
Laita puut aluksi kohtuullisen kauas esineistä. Tässä ovat vielä ehkä vähän turhan lähellä, mutta tilaa oli käytössä rajallisesti.
Tuli kannattaa sytyttää useammasta pisteestä, jotta lämpö on heti mahdollisimman tasainen. Tämä on sytytetty neljästä pisteestä.
Anna palon levitä ympäri asti. Lisää puita tarvittaessa. Kun koko ympyrä palaa, voit alkaa varovasti siirtämään palavia puita ja hiillosta lähemmäs esineitä. Tätä ei saa tehdä liian nopeasti, koska liian nopea lämpötilan muutos voi rikkoa esineet.
Esineet alkavat hautautua hehkuviin hiiliin ja palaviin puihin.
Muista, ettei puita saa pudottaa töiden päälle, vaan varovasti laskea. Älä polta itseäsi.
Työt alkavat peittymään. Haravalla saat puut ja hiilet siirrettyä keskelle, töiden päälle.
Reunoille ei jää yhtään puita tai hiiliä. Kaikki on siirretty esineiden päälle.
Polta täydellä liekillä kaksi tuntia. Lisää puita usein, jottei esineet jäähdy.
Välillä voi jostain hiilen ja puun kolosta nähdä esineitä. Jos työ hehkuu punaisena, kuten kuvassa keskellä, kuumuutta on riittävästi.
Kahden tunnin polton jälkeen, anna tulen sammua itse. Älä sammuta sitä. Jos esineet jäähtyvät liian nopeasti, ne voivat mennä rikki.
Anna jäähtyä ihan rauhassa. Ihan vaikka yön yli. Älä hosu ja polta itseäsi.
Seuraavana aamuna kävin keräämässä esineet pois. esineistä harjataan tuhkat pois. Esineiden pinta on värikäs, polttoprosessin seurauksesta.
Muinaispoltossa esineet hajoavat todella helposti, ja onnistumisprosentti on alhainen uunipolttoon nähden. Silti tämä on omasta mielestäni se paras tapa. Oma jännitysmomenttinsa.
Monet ihmiset, jotka polttavat savensa uunissa, ovat kovasti sitä mieltä ettei savea voi polttaa avotulella, mutta suosittelen kokeilemaan. Meillä ainakin saavutetaan riittävä lämpötila, jotta savi muuttuu keramiikaksi.
Paikalla oli myös yleisöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti