Translate

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Paprikat ja chilit sisällä

Saan usein kuulla, että asioita ei voi tehdä tuolla ja sillä tavalla. Yleensä sillä viitataan johonkin uuteen kokeiluuni. Kuten pari vuotta sitten sain kuulla, ettei maissin kasvattaminen onnistu avomaalla, ja sain ihan huippusadon. Myös kuulemma munakoiso tarvitsee kasvihuoneen, ja sain ihan kivan sadon avomaalla, tosin kukaan meillä ei sitten tykännyt munakoisosta. Ja nyt kuulen, ettei paprikaa ja chiliä voi kasvattaa ikkunalla sisällä. Ihan sama mulle, mutta pakko kokeilla.

Olen nyt kasvattanut paprikoitani ja chilejäni vuoden sisällä, osa ikkunalla, osa keinovalon alla. Osa isommissa ruukuissa, osa pienemmissä (isot ruukut vaan loppui kesken). Satoakin ollaan saatu kivasti. Tulisimpia chililajikkeita ei kukaan vaan ole uskaltanut maistaa. Tässä muutamia kuvia saavutuksistani.

 Ensimmäinen on ikkunalla kasvanut Quintisho C. baccatum. Puolivilli lajike, joka tekee mustikan kokoisia pieniä chilejä. Quintishon tulisuus on Scoville asteikon mukaan n. 240 000. Eli ei mikään älyttömän tulinen. Tutumpi Habanero on 350 000.

 Sitten on ylpeydenaiheeni: Carolina Reaper, joka on Guinnessin ennätyskirjan mukaan maailman tulisin. Scovillen asteikon mukaan n. 2 200 000. Vain vähän tulisempi, kuin tavallinen pippurisumute (erään lähteen mukaan). Yhtään chiliä tämä ei ole vielä tuottanut, kun tuntuu hän keskittyvän pituuskasvuun. Asuu siis keinovalon alla.

 Carolina Reaperin varsi on aika vankka, melkein puumainen.

 Korkeutta kaverilla on huikeat 70cm. Ihan huippu kasvi kasvattaa, vaikka ei koskaan mitään tuottaisikaan. Ei niitä tuotoksia kuitenkaan kukaan uskalla syödä. :D

Meillä kasvaa nyt 10 eri paprika ja chili lajiketta. Kaikki ei nyt päässyt mukaan tähän juttuun, mutta tässä on kuva punaisesta minipaprikasta, joka alkaa vasta muuttua vihreästä punaiseksi. Näissä maku ei ole yhtä makea, kuin jos ne kasvaisivat ulkona auringossa, mutta ihan syötävän makuisia ne ovat silti. Lapsien mielestä tätä on kiva kasvattaa, ja tämä on ollut siis keinovalon alla.

Lisäksi näitä meillä kasvaa sisällä

 Monenlaista ollaan kokeiltu ja tullaan kokeilemaan. Sisällä kasvattaminen on mielenkiintoinen harrastus. Suosittelen kokeilemaan.

Jo toista vuotta meillä kasvaa sisällä tomaatteja. Tomaateista ei tule sisällä yhtä maukkaita, mutta kyllä ne ihan tomaateilta silti maistuu. Kuvassa on ystävältä saatu Rutgers tomaatti.

Uusin kokeilu on pavun kasvatus keinovalon alla. Nyt on kokeilussa Parsapapu Yard Long. Parsapapu poikkeaa muista pavuista sillä, ettei sitä ole pakko keittää. Ei isoja odotuksia tämän suhteen, mutta onpahan kokeiltu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti