Joulu tuli ja meni. Kukkia tuli ja kyllä nekin alkaa olla jo menossa. Osalla tämä varmaan tulee vähän myöhään, kun kukat meni ihan roskikseen/kompostiin asti.
Eli tässä vähän minun omia tapojani säästää Joulun kukat tulevia varten.
Jouluntähti
Jouluntähti on monivuotinen, joskin vähän vaativa hoidettava, jos sen haluaa seuraavaksi Jouluksi kauniiksi.
Joulun jälkeen kukinnot kannattaa leikata pois. Varo kasvin maitiaisnestettä, sillä se saattaa toisille aiheuttaa iho-oireita.
Kasvi saattaa tiputtaa tämän jälkeen lehtiä. Jopa kaikki lehtensä. Tämä ei ole vaarallista. Se kasvattaa kyllä uudet keväällä. On hetken kyllä ruma lehdettömänä, mutta jatka kasvin hoitamista.
Jouluntähti on aikamoinen juoppo. Multa ei saa missään vaiheessa kuivua kokonaan. Anna sille vettä aina kun mullan pinta alkaa kuivahtaa. Keväällä ja kesällä kannattaa sitä myös lannoittaa, jotta se jaksaa tehdä uusia lehtiä ja kasvaa.
Syksyllä alkaa sitten kasvin kukitus. Kasville annetaan 8 tuntia kirkasta valoa, ja 16 tuntia pilkkopimeää. Kasvi kannattaa sulkea ihan vaika laatikkoon, johon ei pääse mistään valoa. Pienikin ylimääräinen valo vaikuttaa tulevaan kukintaan. Ylhäällä kuvassa oleva on saanut liikaa valoa syksyllä, joten lehtien väri on jäänyt vaisuksi.
Amaryllis
Amaryllis on kohtalaisen helppo säästää seuraavaan Jouluun.
Kukinnan loputtua ja kukkavarren alkaessa kuivua, leikkaan sen raakasti poikki. Sen jälkeen annan sille tilkkasen vettä, alusastian kautta. Sipulin päälle ei kannata kaataa vettä.
Pian kasvi alkaa kasvattaa lehtiä, joiden avulla kerää energiaa seuraavaan kukintaan. Anna näiden siis kasvaa.
Laita kasvi valoisaan paikkaan, ei ihan suoraan auringon paahteeseen. Ja kesällä voit viedä sen ulos varjoon. Lannoita vähän ja kastele välillä. Ei saa kastella liikaa, ettei sipuli mätäne. Syksyllä kasvi otetaan sisälle ennen yöpakkasia (jos siis veit sen ulos) ja annetaan kuivua. Kuivuneet lehdet leikataan pois. Ota sipuli mullasta ja puhdista juuret käsin. Laita sipuli pimeään ja viileään.
Kun sipulista alkaa näkymään kasvua, laita se pieneen kukkapurkkiin ja nosta valoon. Kastele vähän alta päin. Sipulista jätetään noin kolmasosa näkyviin.
Tulilatva
Tulilatvoja on tietysti muinakin aikoina, kuin Jouluna. Tulilatva on mehikasvi, joten se pitää auringosta ja niukasta kastelusta. Myöskään lannoitetta ei tarvitse antaa kovinkaan usein.Kasvi leikataan kukinnan jälkeen halutun luotoiseksi, ja samalla siitä voi ottaa latvapistokkaita. Niitä voi sitten antaa vaikka lahjaksi ystäville kauniissa ruukussa myöhemmin.
Kun kukkanuppuja alkaa ilmaantua, voi kasvia alkaa vähän lannoittamaan kukinnan aikana parin viikon välein.
Alkaa yleensä kukkimaan, kun valon määrä vähenee, joten jos haluat kukittaa omasi, rajoita valon määrää kahdeksaan tuntiin.
Tässä nyt vinkkejä muutamasta kasvista. Joskus voin kertoa muistakin kukista, jos tulee jotain mieleen. Ja tietysti kysyäkkin voi. Jos en jostain asiasta tiedä, niin voin yrittää ottaa selvää. En ole mikään nero, vaan kerron omia kokemuksia ja osittain opettelen vielä itsekkin. :)
Hyvää alkanutta vuotta. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti