Translate

tiistai 12. elokuuta 2014

Härkäpapu Witkiem Manita

Taas arvostelen erään kasvin, jota olen kokeillut.

Tänään on vuorossa härkäpapu. Pavut ovat minulle itselleni vähän outoja kasveja. En ole koskaan niitä juuri kasvattanut tai syönyt, joten ainakin makua arvioi tässä nyt muu perhe.

Härkäpapu Witkiem Manita

Tätä papua kuvataan aikaiseksi lajikkeeksi, mikä on hyvä näillä leveysasteilla, kun kasvukausi on lyhyt.

Pavun olivat hauska kylvää lasten kanssa, koska siemen on iso ja se iti nopeasti. Lapsetkin oppivat helpommin syömään kasviksia, kun he saavat itse kasvattaa osan.

Pavun varsiin tuli kauniit ja tuoksuvat kukat, jotka olivatkin aivan täynnä pölyttäviä hyönteisiä.

Palot muodostuivat nopeasti ja kasvoivat pian sellaiseen kokoon, että ne kannatti kerätä. Härkäpavusta syödään vain itse pavut. Palkoja ei syödä. Pavut myös pitää kiehauttaa ennen käyttöä. Kiehauttamaton papu voi aiheuttaa vatsanväänteitä. 


Itse kun en ole koskaan papuja syönyt, piti makutestiin ottaa mies ja lapset. Ripottelin papuja ihan salaatin päälle. Mies kehui papuja hyviksi ja lapset söivät niitä mutisematta, joten ei ne pahoja voi olla.


Siemenet voi säästää seuraavaa vuotta varten. Anna palkojen olla varressa niin kauan, että ne tuleentuvat, eli silloin palko ja varret ovat kuivuneet. Kerää pavut ja säilytä kuivassa, viileässä ja valolta suojattuna. 

Yhteenveto

Plussat:
+ Aikainen lajike
+ Helppo
+ Sopii lasten kasvimaalle
+ Hyvä maku
+ Voit säästää osan pavuista seuraavan vuoden siemeniksi

Miinukset
- Pitää kiehauttaa ennen syömistä

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Silpoydinherne Blauwschokker

Nyt kun kerran olen kovasti kokeillut erilaisia kasvilajikkeita puutarhassa, niin voisin niistä kirjoittaa omiin kokemuksiin perustuvia arvosteluita.

Tässä nyt ensimmäinen niistä.

Silpoydinherne Blauwschokker

Ajattelin kokeilla tätä erikoista hernettä, jota mainostettiin minulle erittäin kylmän kestävänä lajikkeena. Ja toki palkojen erikoinen väri, joka oli violetti, houkutteli myös.

Ostin heti kaksi pussillista herneen siemeniä.

Herneet itivät hyvin ja kasvoivat nopeasti korkeaksi aidanteeksi kasvimaan reunaan. Pian ilmestyivät kauniit violetit kukat, jotka vanhetessaan muuttuivat sinertäviksi. Varsin kaunis ilmestys.



Pian kukinnan jälkeen ilmestyivät tummat palot, jotka olivat myös kauniita katsella. 


Pieni osa paloista oli vihreitä ja osa oli kirjavia, mutta suurin osa paloista oli tumman violetin värisiä. Herneet palkojen sisällä olivat vihreitä. Palkojen väri värjäsi kädet ja vaatteet, joten kannattaa olla varovainen.

Sitten päästiin maistelemaan, ja mikä pettymys maku oli. Herneet olivat mauttomia. Jo nuorina, jolloin herne on makeimmillaan, ne olivan mauttomia. Onneksi meillä on eläimiä, joille herneet kelpasivat, koska näitä ei lapsetkaan suostuneet syömään.  Lisäksi herneissä oli ihan hirvittävän paljon matoja. Liekö erikoinen väri houkutellut tuholaisia.

Yhteenveto

Plussat:
+ Aikainen kylvö mahdollinen
+ Kauniit kukat
+ Kauniit palot

Miinukset:
- Mitätön maku
- Herkkä madoille
- Paloista irtoava väri sotkee

Eli ainut järkevä käyttö mielestäni on koristekasvina. Kaunis kasvi, mutta maku oli niin kamala, etten kyllä kenellekkään ruoaksi suosittele.

Sipulien letitys ja kuivatus

Moikka taas. On ollut sen verran kiireinen kesä, etten ole paljon ehtinyt kirjoitella. Mutta tätä on minulta taas kyselty niin monta kertaa, että kerron nyt miten meillä kuivataan sipulit niin, että ne toivottavasti säilyisi talven, ellei joku niitä kaikkia syö.

Tarvitset tietysti niitä sipuleita ja pätkän narua, vaikka paalinarua tai kalalankaa. 

Eli sipulit korjataan kun niiden naatit kaatuvat itse maahan ja ne saavat sen jälkeen olla vielä pari päivää maassa. Sitten sipulit nostetaan ylös, ja naatit annetaan olla sipulissa vielä kiinni. Jos naatti vahingossa katkeaa, ei se ole maailman loppu.

Ota kolme sipulia, joissa on pitkät naatit, käteen. Laita kaksi niistä ristiinkeskenään, ja aseta sitten kolmas keskelle niin että sen naatit jää muiden päälle. Tästä on hyvä aloittaa sipulien letitys.
Tästä alkaa sipulien letitys
 Aloita letitys kuten minkä tahansa muun (esim. hiusten) letitys. Ota alimmaisen sipulin naatit, ja nosta ne päälle keskelle. Lisää tässä kohtaa yksi sipuli kuvan osoittamalla tavalla. 
Lisää sipuli näin
Jatka letittämistä, ja lisää joka kerta kun käännät alimmaiset naatit keskelle uusi sipuli.



Kun letille tulee painoa ja pituutta, se kannattaa päättää. Kun olet sitä mieltä, että letillä on tarpeeksi pituutta tai sipulisi loppuvat, jatka letittämistä vielä vähän matkaa ilman sipulien lisäämistä. Solmi palmikon päähän pätkä narua, jotta lett ei pääse purkautumaan. 


 Ripusta letti kuivumaan aurinkoiseen paikkaan, mielellään sellaiseen paikkaan jossa ovat mahdolliselta sateelta suojattuna. Anna sipulien olla, kunnes naatit ovat kokonaan kuivuneet. Tämä vie joitain päiviä, keleistä riippuen. Kuivumisprosessin aikana saattaa sipuleita pudota, tai letti saattaa mennä jopa poikki. Tämä ei haittaa, koska voit pistää ne erikseen kuivumaan vaikka harvaan koriin, jonne voit laittaa myös ne sipulit, joissa ei ole naattia. 

Kun sipulit ovat kuivuneet, leikkaa ne irti letistä niin että jätät pari senttiä vartta jäljelle. Säilytä sipulit pimeässä ja vähän viileässä, ilmavassa korissa tai verkkopussissa.