Translate

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Silpoydinherne Blauwschokker

Nyt kun kerran olen kovasti kokeillut erilaisia kasvilajikkeita puutarhassa, niin voisin niistä kirjoittaa omiin kokemuksiin perustuvia arvosteluita.

Tässä nyt ensimmäinen niistä.

Silpoydinherne Blauwschokker

Ajattelin kokeilla tätä erikoista hernettä, jota mainostettiin minulle erittäin kylmän kestävänä lajikkeena. Ja toki palkojen erikoinen väri, joka oli violetti, houkutteli myös.

Ostin heti kaksi pussillista herneen siemeniä.

Herneet itivät hyvin ja kasvoivat nopeasti korkeaksi aidanteeksi kasvimaan reunaan. Pian ilmestyivät kauniit violetit kukat, jotka vanhetessaan muuttuivat sinertäviksi. Varsin kaunis ilmestys.



Pian kukinnan jälkeen ilmestyivät tummat palot, jotka olivat myös kauniita katsella. 


Pieni osa paloista oli vihreitä ja osa oli kirjavia, mutta suurin osa paloista oli tumman violetin värisiä. Herneet palkojen sisällä olivat vihreitä. Palkojen väri värjäsi kädet ja vaatteet, joten kannattaa olla varovainen.

Sitten päästiin maistelemaan, ja mikä pettymys maku oli. Herneet olivat mauttomia. Jo nuorina, jolloin herne on makeimmillaan, ne olivan mauttomia. Onneksi meillä on eläimiä, joille herneet kelpasivat, koska näitä ei lapsetkaan suostuneet syömään.  Lisäksi herneissä oli ihan hirvittävän paljon matoja. Liekö erikoinen väri houkutellut tuholaisia.

Yhteenveto

Plussat:
+ Aikainen kylvö mahdollinen
+ Kauniit kukat
+ Kauniit palot

Miinukset:
- Mitätön maku
- Herkkä madoille
- Paloista irtoava väri sotkee

Eli ainut järkevä käyttö mielestäni on koristekasvina. Kaunis kasvi, mutta maku oli niin kamala, etten kyllä kenellekkään ruoaksi suosittele.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti