Eilinen myrsky toi taas mieleen sen, miten hyvin on varautunut pitkien sähkökatkojen varalle. Onneksi ei ole puolta päivää pidempiä sähkökatkoja osunut meidän kohdalle, mutta lähipiirissä on niitä, joilla on ollut syys- ja talvimyrskyjen seurauksena sähköt poikki päiviä, ja jopa viikkoja. Vaikka tuntuu sekin kahden pienen lapsen kanssa kurjalle, jos sähköt on poissa edes muutaman tunnin. Meillä vanhempi pelkää pimeää, joten illalla tulevat sähkökatkot on todella kurjia.
Esittelenkin tässä oman tarkastuslistani, jonka käyn mielessäni läpi aina kun luvataan myrskyä.
1. Tärkeintä on varmistaa, että pystyn ruokkimaan lapset ilman sähköä. Olenkin tätä tarkoitusta varten hankkinut pienen kaasulieden ja kaasupullon, joilla ruoanlaitto ja kahvin keitto onnistuu. Nämä tarvikkeet nostankin myrskyn ajaksi aina käden ulottuville.
2. Toinen mielestäni tärkeä, ainakin syksyisin ja talvisin, on huolehtia talon lämmöstä. Varsinkin kun asumme vanhassa puutalossa. Lämmin talo pysyy kuivana, ja lasten on kivempi leikkiä lämpimällä lattialla. Takka on tähän hieno keksintö. Tuon myrskyn varalta aina paljon puita tupaan valmiiksi. Näin ei tarvitse sitten myrskyn aikana lähteä liiteristä niitä hakemaan. Yleensä ei ole suotavaa liikkua ulkona myrskyn aikana, koska tuuli lennättää tavaroita ja katkoo oksia ja puita. Nämä voivat aiheuttaa vahinkoa ulkona liikkuvaan.
3. Sitten seuraavana on vesi. Varaan aina vettä myrskyn aikaan sähkökatkon varalle. Meillä toinen lapsista on vielä vaippa ikäinen, joten vettä saa tosissaan varata. Vaikka vesilaitoksella olisikin varavoima (en ole edes varma, onko meidän kunnan vesilaitoksella varavoimaa), tämä ei aina välttämättä toimi. Ja oman kaivomme pumppu toimii sähköllä, joten sieltä ei kiperän paikan tullen saa helpotusta. Meillä on ollut tarkoitus hankkia kaivoon myös käsikäyttöinen pumppu, mutta se on vielä hankintalistalla.
4. Pakastimet ja jääkaappi. Syksyllä, kun ulkona on vielä plusasteita, mutta ei vielä pakkasta, kuljetan jääkaapin sisällön laatikoissa ulkosaunaan, jossa ne säilyvät jääkaappikylminä. Jos ulkona on pakkasta, laitan jääkaappitavaroista nopeiten pilaantuvat kylmälaukkuun ja sinne pakastimesta kylmäkalle tai jotain muuta jäistä mukaan. Loput ruoat saavat olla jääkaapissa, jonne laitan myös kylmäkallen. Tämä ei tietenkään ole pitkäaikainen ratkaisu, mutta on tyhjää parempi. Syksyllä, kun ulkona on vielä plusasteita, yritän sulloa kaikki pakasteet yhteen tai kahteen arkkupakastimeen. Meillä on siis kaksi arkkupakastinta ja yksi kaappipakastin. Arkkupakastin pitää pakasteet kylmänä yleensä parhaiten ja arkkupakastin on myös helpompi peitellä, joka taas hidastaa pakastimen sulamista. Pitkän sähkökatkon sattuessa kaivankin vanhoja peittoja ja räsymattoja varastosta ja peittelen niillä pakastimet. Ja tietenkin, jos ulkona on pakkasta, pakkaan pakasteet laatikoihin, ja siirrän ne ulkosaunaan.
5. Valo. Ilman valoa on kurja illalla tehdä juttuja, jos on pimeää. Tarkistan aina ennen myrskyn iskemistä kynttilätilanteen, ja jos kynttilöitä on vähän, käyn ostamassa uusia. Ja sama pätee tulitikkuihin. Ilman tulentekovälineitä voi pian tulla nälkä, vilu ja pimeä. Ja koska en omista sytkäriä, tulitikut on silloin hyvä. Taskulamppu on myös hyvä pitää helposti saatavilla.
6. Paristot ja akut. Kun säätiedotuksessa varoitetaan tulevasta myrskystä, lataan aina kannettavan tietokoneen ja puhelimen akut täyteen. Tietokonetta ei tietenkään kannata pitää päällä muulloin kun on aivan pakko. Facebookin päivittäminen ym. eivät kuulu niihin. Netistä (huom. nettitikku) pääsee helposti katsomaan uutiset ja myös sähköverkon tilanteen. Tietysti, jos myrsky on vaurioittanut mobiiliverkkoa ja tukiasemia, ei välttämättä nettiin pääse. Serverit voivat myös ruuhkautua, jos kaikki haluavat Fortumin vikailmoitussivulle samaan aikaan. Myös paristoja on hyvä varata sähkökatkojen varalle. Kaikkia tavallisimpia kokoja. Itselläni on aina kaapissa AAA, AA, C, D ja 9V paristoja. Usein minulla on niin huono tuuri, että kaikista laitteista paristokäyttöisistä laitteista loppuu virta juuri sähkökatkon aikaan.
7. Paristotoiminen radio on hyvä olla olemassa. Pitkän sähkökatkon aikaan on hyvä kuunnella radiosta ainakin uutiset, ja toimii se pienenä viihdykkeenäkin.
8. Autoon polttoainetta ja puhelimen autolaturi. Jos sähkökatko jatkuu pitkään, voi käydä niin, että puhelimesta loppuu akku. Ainakin jos käytössäsi on älypuhelin. Tälläisen tilanteen varalta kannattaa varata autoon puhelimen laturi. Useimmissa autoissa ei tupakansytyttimeen tule virtaa, jos autossa ei ole virrat päällä. Auton akussa on myös rajallinen määrä virtaa, joten sitäkin voi joutua latailemaan välillä, autoa käynnistämällä. Ja lopuksi, jos tilanne kotona äityy pahaksi, kannattaa olla polttoainetta autoon, jotta tarvittaessa pääsee evakkoon jonnekkin. Tosin sinne jonnekkin kannattaa etukäteen soittaa ja sopia saako evakkoon tulla ja onko evakkopaikassa ylipäätään sähköä, tai ketään kotona.
9. Pitkä pinna ja positiivinen asenne. Näitä tarvitaan pitkän sähkökatkon aikana paljon. Kyllä ne sähköt siitä palautuu. :)
Tässä on meidän perheen selviytymislista pitkien sähkökatkojen varalle. Tätä listaa ei kannata ottaa haudanvakavasti. Myös jos itselläsi on hyviä vinkkejä sähkökatkon varalle, voit niitä jakaa meidän kanssa kommentoimalla. :)