Translate

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Onpas ollut hoppua

Eipäs ole ehtinyt pahemmin taas koneella istua. Perinteisten syyskiireiden lisäksi lapset on sairastelleet ja tietokonekkin on reistaillut. Ei ole edes ehtinyt neulomaan. Ja se on jo melkein maailmanloppu.

Nyt on kuitenkin hetki aikaa, samalla kun avaan kotisivulle pienen käsityöpuodin, jossa myyn kaikki ne käsityöt, jotka ovat tavallaan meidän perheelle ylimääräisiä. Puoti löytyy osoitteesta http://www.keijula.net/puoti.html

Nyt kun käsityöpuoti on avattu ja sen aiheuttamat kiireet toivottavasti vähän helpottavat, on aika keskittyä läheisten joululahjojen neulomiseen. Miehelle ja pojille jo onkin puserot jo neulottuna, mutta vielä ei ole urakka edes puolessa. Mies toivoi vielä Jussi-sukkia. Ja olisi tuossa pari neuletyötä itsellekkin tulossa.

Navetan kuulumiset


Loppuvuodelle olisi suunnitteilla vielä yksi hautomakoneellinen tipujaki, jotta kesällä olisi taas kanoja, mitä vuokrata kesäkanoiksi. Nyt ei ole kun yksi tipu, joka vuokralle kesäksi liikenee eikä senkään sukupuolesta ole varmuutta.

Ankatkin ovat alkaneet munimaan. Ja ilmeisesti meidän kaikki valkoiset Peking ankat ovat akkoja, joten tipuja ei ole tiedossa siltä rintamalta. Mutta ankan munista tulee vaan niin hyvät kakut ja muutkin leivonnaiset. Meillä käytetäänkin tähän aikaan vuodesta paljon ankan munia, koska kanat ovat melkein jokainen munintatauolla. Tämä on kanoille luontaista, ja antaa näin kanoille aikaa palautua kesän muninnan aiheuttamasta rasituksesta. Muutama juuri munintansa aloittanut nuori vielä munii.



Jospa taas ehtisi useammin kirjoittelemaan, kun tietokone taas toimii jollain tavalla. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti