Hanhia on pidetty jo ammoisista ajoista asti lihan, munien ja untuvien takia. Yleensä untuvatyynyt, -takit ym. ovat täytetty hanhen untuvilla. Ja hanhella niitä riittää. Nykyään isot herrat pitävät hanhenmaksaa suurena herkkuna, mutta hanhenmaksan tuotantoa pidetään monesti epäeettisenä. Tämä johtuu siitä, kun kasvatetaan hanhia niin, että saadaan herkullinen, rasvainen maksa, hanhi on käytännössä syötetty sairaaksi. Tällöin hanhi kärsii samasta sairaudesta, kuin monet ylipainoiset ihmiset, rasvamaksasta, jolloin rasva alkaa kertyä sisäelimiin, kuten maksaan, aiheuttaen kosolti terveyshaittaa.
Kesyhanhia, kuten muitakin ihmisen jalostamia eläimiä, on useita rotuja. Hanhirotuja ei ehkä ole jalostettu niin voimakkaasti, kuin monia muita eläimiä, koska niiden luontaiset ominaisuudet palvelevat ihmistä riittävästi.
Tarhattuna hanhi tarvitsee vettä riittävästi ympäri vuoden. Talvella ihan ehdoton minimi on vesiämpäri, jossa lintu voi kastella päänsä. Jos tätä ei tarjota, hanhen silmät tulehtuvat, kuten muillakin vesilinnuilla, koska se ei pääse huuhtelemaan silmiään. Vesilinnuilla ei ole kyynelkanavia, jotka hoitaisivat silmien huuhtelun, vaan linnun pitää huuhdella silmät itse. Tietysti tässäkin, mitä enemmän vettä on tarjolla, sen parempi. Lasten kylpyamme on aivan loistava kapistus.
Hanhet kesällä nurmikon hoitotöissä |
Hanhi on laiduneläin, joten se pitää kesällä nurmen lyhyenä, ja lannoittaa sen mennessään. Vain jotkut rikkaruohot jäävät syömättä, ja ne pitää leikata itse, tai syöttää jollekkin muulle eläimelle. Talvella, kun ruohoa ei ole, syötämme hanhille siipikarjan rehua ja kuivaheinää. Tämän lisäksi tarjoamme välillä ruoan tähteitä, kuten salaatin jämät.
Hanhen sukupuolta ei ole helppo tunnistaa. Monet sanovat, että sukupuolen erottaa vatsan alla olevista rasvapusseista, mutta tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa. Rasvapussit, onko niitä yksi, kaksi tai ei yhtään, on yksilöllinen piirre. Hanhen sukupuolen eroittaa parhaiten katsomalla sen "hameen alle", eli kurkkaamalla sen kloakkiin (linnuilla on ns.yhteissuoli, kloakki). Jos sieltä tulee esiin siitin, hanhi on koiras, jos tätä ei löydy, hanhi on todennäköisesti naaras (joskus siitin jää huomaamatta). Toisilla roduilla sukupuolen näkee silmien väristä, jolloin koiraan silmät ovan jäänsiniset. Eli jos hanhellasi on jäänsiniset silmät, se on koiras, jos taas nilmät ovan jonkun muun väriset, voi se olla kumpi vaan.
Hanhet talvella ulkona. |
Jos taas ei halua hanheaan kiusata, ja katsoa "hameen alle", paras tapa sukupuolitunnistamiseen on hanhen käyttäytymisen seuraaminen. Jos ei ole pesintäaika, koiras on se joka seisoo vartiossa ja on muutenkin agressiivisempi. Hanhi koiras on usin se joka tulee viereen sähisemään.
Hanhet kestävät hyvin kylmää, ja voivat ulkoilla talvellakin, kunhan niille tarjoaa sulaa (mielellään lämmintä) kylpyvettä ja olki- tai heinäpatjan jonnekkin, jotta ne pääsevät lämmittelemään jalkojaan. Yöksi kuitenkin on varminta sulkea ne sisälle.
Lisää talviulkoilua |
Nyt voin sanoa, että kuten monet uskovat, hanhi on agressiivinen. Se ei silti tarkoita sitä, että kaikki yksilöt kävisivät heti kimppuun. Niiden kanssa vain pitää olla varovainen. Monesti hanhi väistää aikuista, mutta lapsia ja muita eläimiä ne eivät välttämättä siedä. Myös vieraita kannattaa varoittaa, jos hanhet kulkevat pihassa vapaina.
Kesyhanhi ei juurikaan lennä, koska se on niin raskasrakenteinen. Hanhelle riittääkin aidaksi vaikkapa lammasverkko, josta se ei pääse läpi. Meillä hanhet ovat, hyvien olosuhteiden vallitessa, alamäkeen vauhtia ottaessa, liitäneet metrin korkeudessa, noin parin metrin matkan.
Meillä on neljä hanhea, joista kolme on valkoisia kotihanhia, ja yksi on ilmeisesti skånenhanhi. Koska emme ole roduista täysin varmoja, emme koskaan tule myymään rotupuhtaita hanhia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti