Translate

lauantai 7. joulukuuta 2013

Joulukalenteri 7.12 Repe, Rape ja Ridge

Eli tämä luukku kertoo meidän peking -rotuisista ankoista.

Peking ankka on lihan tuotantoon jalostettu rotu, ja kuten nimikin jo kertoo se on kotoisin Kiinasta. Nämä ankat myös munivat hyvin, joten niitä käytetään myös munien tuotannossa.

Ridge tipuna Antonin sylissä

Peking ankka on väriltään alkoinen ja kookas lintu. Suuren kokonsa vuoksi se ei pysty lentämään. Ankka voi painaa aikuisena jopa 5kg, ja saavuttaa tuon painon nopeasti. Peking ankkaa voisikin kutsua ankkamaailman broileriksi. Lemmikkinä peking ankka saattaa elää jopa 12 vuotta.

Ankka-altaan täyttöä

Peking ankka voi tuottaa vuodessa n. 200 munaa, joita käytetään kananmunan tapaan. Parhaimmillaan ankan munat ovat leivonnassa, esim. kakkupohjat, koska munat vatkautuvat hyvin. Peking ankka ei myöskään haudo, koska tämä ominaisuus on siitä jalostettu pois.

Ankat uimasilla

Peking ankka pärjää lemmikkinä hyvin, jos se saa riittävästi vettä. Talvella ihan minimi on se, että se pääsee kastelemaan päänsä. Jos ankka ei pääse kastemaan päätään, sen silmät tulehtuvat. Tietysti enempi on aina parempi. Peking ankka on mainio lemmikki maalla. Se oppii helposti syömään lasten kädestä. Ja oppii se temppujakin (meillä Ridge osaa ottaa kopin).

Anton täyttää ankka-allasta

Meidän ankat ovat kaikki nimistään huolimatta akkoja (tyttöjä). Eli jos sinulla on tarjota siitosmunia tai ukko- peking ankkaa, ota yhteyttä. Meidän ankat ovat meillä kuoriutuneet, eli ostin ne siitosmunina. Repeä ja Rapea ei tunnista toisistaan, mutta Ridgellä on erivärinen nokka kuin muilla. Ankat ovat meillä lasten ehdoton suosikki, kun niitä on mukava ruokkia.

Ridge

Repe ja Rape. Ja on kuvaan päässyt myös Cassu, joka on myskiankka





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti